Katsoin säätiedotuksia telkkarista jo monta päivää ennen leirin alkamista. Minkähänlaista ilmaa luvataan, onko sadetta, minkälaista tuulta ym. Vaikka tiesinkin, että merellehän mennään oli ilma mikä hyvänsä. Leiri kun on vain nelisen päivää, niin ei siinä jouda odottelemaan suotuisia tuulia. Eikä niitä kyllä tullutkaan…

Heti eka päivänä alkoi satamaan juuri ennen purjehdusta. Meillä kun on normaalisti isät valmentajina, niin puhumalla saamme treenejäkin vähän siirrettyä, mutta nyt vesille menemisen into sateesta huolimatta oli kaikilla kova. Se jotenkin vaan tarttui. Ja Maarit osasi sen tartuttaa.

Palaverin jälkeen nimilaput selässä lähdimme vesille. Se, että harjoituksia käytiin läpi jo ennen vesille menoa, oli tosi hyvä. Ohjeet ja se, mitä sillä reissulla pitäisi oppia, tuli selviksi. Ja etukäteen sovittuja asioita kyllä harjoiteltiinkin. En ole ennen saanut niin kädestä pitäen oppia purjehduksessa kun nyt sain. Jatkopinnan salaisuudetkin alkoi aueta, kun opettaja vaihtoi kanssani paikkaa ja itse sitten moottoriveneestä käsin katsoin, miten asia ihan oikeesti tehdään. Se oli paljon parempaa opetusta kuin selostaminen jälkeen päin laiturilta käsin. Me kun ollaan totuttu sellaiseen "laituripalaveriin", jossa vain isillä on puheenvuoro.

Päivät alkoi aikaisin ja vesille mentiin jo viimeistään kymmeneltä. Joka päivälle oli uusia asioita ja illat meni niitä pyöritellessä omassa mielessä. Itse olen aloittanut Zoom-purjehduksen vasta tänä keväänä, joten uutta oppia tuli kamalan paljon. Uskon kyllä, että myös kokeneemmat purjehtijat saivat leiriltä paljon, sillä vaikka opettajia oli vain yksi, niin opetus oli henkilökohtaista.

Leirin viimeisen päivän muistan kyllä koko ikäni! En olisi ikinä kuvitellut meneväni purjehtimaan sellaisella säällä! Jotenkin vaan tilanne oli tehty niin turvalliseksi, sillä mukana oli opettajan lisäksi monta turvavenettä. Joten kovan tuulen purjehtimisen hauskuus tarttui meihin aloittelijoihinkin. Sillä kerralla tosin kaikki opit tuntui unohtuvan, sillä piti vain keskittyä pystyssä pysymiseen. Minä, joka olin ihan tumpelo jatkopinnan käytössä, vetelin siellä täysin pelotta yli 10 metrin tuulessa jatkopinnaa käyttäen! Lopulta kuitenkin vene kaatui enkä siinä kovassa tuulessa ja aallokossa saanut venettä enää kääntymään niin, että olisin kyytiin päässyt ja laituriin tulin sitten turvaveneen kyydissä ja Zoom hinauksessa. Mutta jotenkin vaan sekään ei harmittanut eikä hävettänyt eikä myrskyssä painiminen veneen kimpussa pelottanut yhtään! Mistähän sain kaiken sen rohkeuden?? Sitä tämä leiri minulle itselle ainakin eniten antoi. Itseluottamusta nimittäin. Kun oppi paremmin hallitsemaan venettään niin ei kova tuulikaan enää tuntunut niin pelottavalta kuin ennen. Oli myös tosi mukavaa nähdä, että kaikki meidän seuran zoom-aloittelijat olivat innolla mukana tämän viimeisen päivän tyrskyissä. Ainoa asia, mikä harmitti oli, että viimeisen päivän etukäteen suunniteltu harjoitus jäi kovan tuulen takia ainakin minulta tekemättä. Mutta ehkä ensi kerralla….

Tämä lyhyt leiri oli ainakin meille kemiläisille aivan korvaamaton innostus koko loppukesän purjehduksiin. Aikaisin keväällä kun me juniorit ensimmäisiä kertoja arkoina purjehdittiin jäälauttojen seassa, ajattelinkin, että jokin kunnon sysäys tälle Zoom-harjoittelulle pitäis saada ja se me nyt tässä muutamassa ainutlaatuisessa päivässä leirillä saatiin.

Eikä me KPS juniorit oltu ainoita, jotka oppivat leirillä kovasti. Myös järjestelyissä mukana ollut muu kotisataman väki oppi kuulemma paljon. Ehkä he näitä oppeja meihin koettelevat tulevissa harjoituksissa.

Monet kiitokset Maaritille kaikkien leirille osallistuneiden junioreiden puolesta, terveisin Taika.