Edellisvuoden Junioriohjaajan peruskurssilla toisilleen tutuiksi tulleet ohjaajat kokoontuivat Kuopiossa saamaan jatko-oppia. Junioriohjaajan jatkokurssilla saatiin jälleen nauttia Kuopion Pursiseuran idyllisestä miljööstä ja etukäteen tilatuista suotuisista keleistä.
Kouluttajan näkökulmasta hyvät lähtökohdat toimivalle kurssille loivat hyvien olosuhteiden lisäksi myös aidosti ohjaamisesta ja ohjaajana kehittymisestä kiinnostuneet kurssilaiset! Tämä ei ole itsestään selvää, koska purjehduksen alkeiden ja perustaitojen opettamista saatetaan virheellisesti pitää helppona hommana, jota kuka tahansa purjehdustaitoinen voi seurassa hoitaa. Tällöin riskinä voi olla se, että mahdollisesti usemman vuoden ohjaajana toiminut kokee jo osaavansa kaiken tarvittavan, jolloin oma asenne voi estää ohjaajaa oppimista lisää. Tällä kertaa asenne oli kuitenkin kohdallaan ja myös ryhmädynamiikka vaikutti toimivan.
Oikeanlaista asennetta ei tarvita ensisijaisesti koulutusta varten, vaan taustalla on ajatus laadukkaasta ohjaustoiminnasta seuroissa: Seuran junioritoiminnan kehittymisen edellytyksenä on omaa ohjaustyötään avoimesti analysoiva ohjaaja, joka aktiivisesti miettii, mikä toiminnassa tällä kertaa meni hyvin ja missä olisi vielä parantamisen varaa. Jos aina kaikki menee loistavasti eikä yhtään kehitettävää kohdetta löydy, ei toiminta myöskään kehity. Toki myös vahvuudet pitää tunnistaa ja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla.
Ohjaajien keskinäinen keskustelu avaa silmät
Yhtenä jatkokurssin teemana olikin tämän analysointiprosessin työstäminen ryhmässä. Kurssilaiset mm. suunnittelivat, toteuttivat ja arvioivat ryhmässä käytännössä toteutettuja opetustilanteita. Samalla pureuduttiin myös vastuuohjaajan roolin ottamiseen harjoittelemalla palautteen antoa toisille kurssilaisille. Vastuuohjaajan tehtävä on vastuullinen: Vastuuohjaaja on paitsi toiminnassa mukana olevien lasten kasvattaja, hän ohjatessaan – halusi hän sitä tai ei- toimii samalla ohjaajamalllina apuohjaajille. Ohjaajatiimin kanssa yhdessä sovitut pelisäännöt ja yhteiset hyvässä hengessä järjestetyt "palautekeskustelut" ovat siksi olennainen osa toiminnan kehittämistä, koska apuohjaaja voi näin omaksua ja toteuttaa itse vastaavia toimintapoja myöhemmin vastuuohjaajana toimiessaan.
Vaikka kurssilla keskitytään mahdollisimman paljon itse käytännön ohjaamiseen, olisi toivottavaa jos ohjaajakurssit omalta osaltaan auttaisivat samalla kehittämään ohjauskulttuuria "keskustelevampaan" suuntaan. Tämä tarkoittaa ohjaajien keskinäisen vuoropuhelun käynnistämistä seuran sisällä, alueilla sekä koko Suomen laajuisesti. Tällaisia keskusteluväyliä voivat olla ohjaajakoulutusten lisäksi mm. alueleirit, lähiseuran harjoituksissa vieraileminen ja purjehtimaan.fi- sivuston keskustelufoorumi. Yksi väylä on hakeutua Suomen Purjehdusvalmentat ry:n jäseneksi. Lisätietoja sivulta:www.suomenvalmentajat.fi
Kuva: Alpo Föhr
oqykzG ycfpwhgonvia, [url=http://svrqcjwiwkzj.com/]svrqcjwiwkzj[/url], [link=http://gaojbjwszkyl.com/]gaojbjwszkyl[/link], http://knrplwdlrhtz.com/