Artikkelit

Lasten purjehduskurssi tuo eloa heinäkuun hiljaisuuteen

Monella pursiseuralla toiminta hiljenee heinäkuussa. Purjehtivat perheet kaikkoavat merelle ja mökeille kesäloman viettoon. Positiivisena poikkeuksena massasta, Espoon pursiseuralla ei heinäkuussakaan ranta hiljene. Toimintaa jatkuu kesälomakuukautena, nimittäin lasten purjehduskursseja järjestettäessä. Ruuhkasta ei voi kuitenkaan puhua, sillä heinäkuun viimeisen viikon kurssilla oppilaita on vain neljä. Vähäinen osallistujamäärä ei kuitenkaan kurssia estä, sillä EPS:llä kurssi pidetään jos osallistujia on vähintää kaksi. Oppilaitakaan ei tunnu haittaavan kun varmasti saa yksilöllistä opetusta. Espoon Pursiseuran purjehduskoulun rehtorin Salla Kavenin mukaan kesäkuu on koulun kiireisintä aikaa. " Kesäkuussa on niin täyttä että voisi pitää kahta kurssia rinnakkain ja silti riittäisi tulijoita". Tulijoista ei todellakaan ole pulaa. Tänä kesänä kursseille on kirjattu jo 110 osallistunutta, joista Kavenin mukaan on noin 80 lasta. "Monet käyvät kesän aikana kaksi kurssia" toteaa Kaven. Kokonaisuudessaan EPS:llä kursseja on kahdeksana viikkona, joka viikolla kaksi kurssia. Aamupäivisin on alkeiskurssi ja iltapäivisin jatkokurssi. Kurssi kestää neljää päivää ja jokaisena päivänä purjehditaan 3,5 tuntia. Kavenin mukaan päivän pituus on juuri sopiva purjehduksen opetteluun. " Lapset jaksavat keskittyä juuri aamupäivän tai iltapäivän verran. Myös ohjaajat jaksavat paremmin kun on kaksi ryhmää päivässä eikä päivä veny liian pitkäksi".

 

(Kurssille osallistunut Tomi Lehto laittoi keskittyneesti veneensä purjehduskuntoon. Takana Joni Mökkönen)

 

Suurin haaste saada innostuneet jatkamaan lajia

 

Myös EPS:llä painitaan saman ongelman parissa kuin monella muulla pursiseuralla. Lajista innostuneita riittää ja kurssit täyttyvät kiireisimpänä keskuukausina ääriään myöten, mutta lajia jatkaa vain harva. Useimmissa seuroissa jatkajat voidaan laskea kahden käden sormin. Niin myös EPS:llä. " Kaikki lähtevät iloisina ja innostuneina kurssilta, mutta harvat palaavat harjoituksiin" toteaa Kaven. EPS:llä ongelmaa on yritetty ratkaista tarjoamalla kurssihintaa kahta ilmaista harjoitusta, jotta totuttaisiin säännölliseen harjoitteluun. Kavenin mukaan yhdeltä kurssilta yleensä kolme tulee ilmaisiin harjoituksiin. Aktiivisia jatkajia tulee kaudessa alle kymmenen. Kavenin mukaan haaste saada jatkajia voi liittyä myös harrastamisen luonteeseen ja ajankohtaan " Syksyllä alkavat muut harrastukset, kun parhaana purjehduskautena ollaan mökillä". Moni unohtaa että purjehduskausi Suomessa on oikeilla varusteilla hyvinkin pitkä, jopa huhtikuusta marraskuuhun. EPS:llä on myös panostettu alkeisharjoitusten järjestämiseen tarjoamalla aloittelijoille omat harjoitukset maanantaisin, jossa opettajina ovat samat ohjaajat kuin kursseilla. Suoraa vastausta Kaven ei kuitenkaan keksi harrastajien vähyyteen. Aina tilanne ei kuitenkaan ole ollut nykyisen kaltainen. Ennen 90-lukua optimistijollien ranking kilpailussa oli toista sataa purjehtijaa ja jopa SM-kilpailuihin oli karsinnat. Nyt kansallista ranking-sarjaa kiertää reilu 60 purjehtijaa. Ainakaan elintasosta ei harrastaminen ole kiinni, sillä luulisi nykyisen elintason myötä myös purjehduksen harrastamisen kasvavan. Purjehduksen suosion lisäämiseen tarvitaan luovia ratkaisuja, joita tarjoaa esimerkiksi kouluihin viety iltäpäiväpurjehdusmalli.  Lisää ideoita kuitenkin tarvitaan, jotta purjehdus voisi saavuttaa saman suosion kuin aikaisemmin. Lajin kannalta tärkeitä esikuvia lajissa onneksi riittää, sillä kilpapurjehduksemme menestys on hyvässä myötätuulessa.

 

Teksti: Karimatti Miettinen

Kuva: Karimatti Miettinen

 

Tutustu myös EPS:n järjestämään kesäkisaan aloittaville optari- ja zoompurjehtijoilla





Kommentoi artikkelia

Syötä tähän numerot: Seitsemän Yksi Kahdeksan

fwwfgnqrtx

18.07.2010 09:58

Esp0LT xsosbigiyook, [url=http://dcqydelqiunz.com/]dcqydelqiunz[/url], [link=http://cvdqajwzydmb.com/]cvdqajwzydmb[/link], http://zideqyftooyg.com/

WpZOOkjXUB

01.09.2010 22:33

2QMTGt ujvvszpazbii, [url=http://lzvoinegueno.com/]lzvoinegueno[/url], [link=http://tbbytiqptctw.com/]tbbytiqptctw[/link], http://mggjpfbblrff.com/