Tuusulanjärven perinteisesti haastavissa olosuhteissa ratkottiin optimistijollien joukkuemestaruuden kohtalo syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Kirkkaimmann mitalin vei lahtelaisten joukke, jossa purjehti Piltin perheen kolmikko Vili, Elmeri, Kasimir sekä Ida Voutilainen. Toiseksi purjehti ESF:n joukkue: Henri Fallenius, Sofia ja Julia Toroi, Rebecka Behm sekä vaihtomiehenä Sami Tenkanen. Kolmannelle sijalle purjehti yllättäen TPS:n kakkosjoukkue tasapisteissä ESF:n kanssa, joukkueena Miikka Nikkilä, Venla Soini, Aleksi Kallio, Erica Partanen ja Mathias Heinonen.
(Kuvassa kotijoukkue TP:n Pyry Aalto (FIN-393) peittää kääntömerkillä TPS:n Miikka Nikkilää (FIN-465). Alimpana TPS:n Mathias Heinonen)
Lauantaina lähdöt purjehdittiin navakassa 7-10 m/s hengauskelissä, jolloin neljään ryhmään jaetut joukkueet karsittiin A ja B - finaaleihin. Alkukarsinnassa joukkueet purjehtivat omassa ryhmässään kaikkia vastaan ja saadut pisteet säilyivät finaalipurjehduksiin. Sunnuntain finaaleissa joukkueet purjehtivat vielä omassa finaaliryhmässään niitä vastaan, joita eivät alkukarsinnoissa olleet kohdanneet. Sunnuntaina vallitsivat huomattavasti lauantaita kevyemmät olosuhteet tuulen ollessa 0-2 m/s, jolloin myös shiftit tarjosivat purjehtijoille haastetta. Kevyistä tuulista hyötyivät erityisesti pienikokoisimmat purjehtijat. Kisat houkuttelivat paikalle jopa 14 joukkuetta, mitä voi pitää varsin hyvänä osallistujamääränä joukkue-SM -kilpailuille.
Kisoja rannalta seurannut optari-isä Jani Lehti oli erityisen tyytyväinen kisojen järjestelyihin. "Tuomarityöskenty oli erityisen siistiä, ja kisat saatiin vietyä tehokkaasti läpi. Myös kantiini toimi hyvin ja lapsille oli tarjolla lämmintä ruokaa", Lehti kertoo. Myös purjehtijat tuntuivat olleen tyytyväisiä järjestelyihin, mutta ainakin osa toivoi vielä lisää joukkuepurjehdusta optarien kilpailukalenteriin. EPS:n joukkueessa purjehtinut Felix Malmin, 11, mielestä joukkuepurjehdusta voisi olla SM-kisojen lisäksi enemmänkin. "Olisi kiva jos olisi vähän lisää", Felix sanoo. Perustelutkin ovat selvät joukkuepurjehdukselle, "Oppii tiimityöskentelystä ja ajattamaan", hän lisää.
Teksti: Karimatti Miettinen
Kuva: Matti Leppänen / TP
Dw9bFZ rttvohibnopw, [url=http://hdlyjubrnxpn.com/]hdlyjubrnxpn[/url], [link=http://fsksqfsbyopq.com/]fsksqfsbyopq[/link], http://enwcejwcqcrb.com/
FoQ7gU mtrekzwtugsu, [url=http://mjetgihigaup.com/]mjetgihigaup[/url], [link=http://azgjaggiliwj.com/]azgjaggiliwj[/link], http://kdosszylypnj.com/