Artikkelit

Teemu Rantanen pikkuveneiden mestariksi venemessuilla

Purjehtijamessujen avauspäivänä ratkaistiin pikkuveneiden mestaruus Suomen kärkipurjehtijoiden kesken. Linjalla oli vastakkain kokemus ja nuoruuden into. Mukana oli olympiavoittaja Jyrki Järvi, Pekingiin lähtevä Tapio Nirkko, sekä nuorempaa kastia edustavat E-jollapurjehtija Teemu Rantanen ja laser-radialia purjehtiva Jasmine Lehtonen.
Pelivälineenä oli nuorten purjehtijapäivillä esitelty radio-ohjattava purjevene, Micro-macig. Rata-alueena toimi sukeltajilta lainaksi saatu harjoitteluallas, ja tuuli saatiin aikaiseksi rakennuspuhaltimilla. Aaltoa ei ollut nimeksikään. Kisan selostanut päävalmentaja Chris Winter muistuttikin purjehtijoita, että "harvoin pääsette purjehtimaan näin tasaisissa olosuhteissa".
Lähtö tapahtui 20 sekunnin varoitusviestillä , jonka jälkeen purjehdittiin kolme kierrosta makkararadalla. Herkimmät sormet löytyivät Tapio Nirkolta  ja Teemu Rantaselta, jotka vuorotellen ottivat ykkössijat ensimmäisessä kolmessa lähdössä. Olympiavoittaja Järven otteissa paistoi harjoittelemattomuus, sillä hän hyppäsi veneen ohjaimiin kylmiltään.
Viimeiseen lähtöön keli muuttui aivan kuin napista painamalla: tuuli nousi äkillisesti ja vedenpintaan alkoi muodostua jo pientä aallon tynkää. Viimeisen alkusarjalähdön voiton vei Teemu, tasapisteissä Tapion kanssa. Lopullinen mestaruus ratkaistiin match-race kisana, kahden voittajan kesken. Lähdössä Tapio jäi Teemun taakse, mutta aloitti takaa-ajon ja pääsikin aivan tuntumalle. Teemu kuitenkin peitti taitavasti  kirjaimellisesti niskaan hengittävää Tapiota ennen viimeistä ylämerkkiä. Viimeisellä legillä tiukan taiston jälkeen Teemun sponsoriväreihin maalatun veneen keula ylitti maalilinjan ensimmäisenä vain sekunnin erolla Tapioon.

Voittajan kommentti: "En kommentoi"

Toiseksi tullut Tapio Nirkko kommentoi tuoreeltaan tiukan häviön syitä. "Startti ratkaisi kaiken. Menin pari sekuntia liian aikaisin linjalle". Tapio vetosi myös iän tuomaan kokemattomuuteen. " Viimeksi koskin radio-ohjattavaan kun olin 7-vuotias."
Villit huhut kertoivat Teemu Rantasen harjoitelleen aikaisemmin radio-ohjattavilla. "En kommentoi" kuului Teemun vastaus  pilke silmäkulmassa, kysymykseen aikaisemmasta harjoittelusta. Voittajalta kuitenkin irtosi lääkkeet voiton saavuttamiseen. "Piti pysyä keskellä rataa, missä oli paras tuuli".

Venemessut jatkuvat vielä viikon verran

Purjehtijaliitto on näkyvästi esillä venemessuilla, jotka jatkuvat vielä viikon verran. Liiton ständin löytää osastolta 2d18, aivan isojen purjeveneiden takana sijaitsevasta hallista. Liiton pisteestä löytyy muun muassa uusimmat myytävät ja ilmaiset materiaalit sekä esittelyssä on liiton tuoreet hankkeet. Messuilla esitellään muun muassa uusi opetusanimaatio, jonka avulla purjehduksen alkeisiin voi tutustua tällä hetkellä DVD:llä ja myöhemmin netissä.
Toiminnanjohtaja Marianne Pentin mukaan messuilla järjestetään myös kaksi luentoa. Aiheina on "Miten aloittaa purjehdus?" ja match-race –keskuksen toimintaa esittelevä "Kilpapurjehdus ilman omaa venettä" –luento.
Myös radio-ohjattavilla veneillä on mahdollisuus purjehtia messujen aikana. Veneet ovat yleisön kokeiltavissa puolen tunnin ajan kaksi kertaa päivässä messujen läpi.
Venemessut päättyvät ensi sunnuntaina 17.2.

Teksti: Karimatti Miettinen
Kuva: Karimatti Miettinen





Kommentoi artikkelia

Syötä tähän numerot: Nolla Kahdeksan Yksi

zmxmyew

18.07.2010 09:42

DNVTcV uukobrccyxnc, [url=http://lgupgcodnidf.com/]lgupgcodnidf[/url], [link=http://vryfjtbbfwxo.com/]vryfjtbbfwxo[/link], http://xrcrbzlbqfjy.com/