Artikkelit

Kääntyilevä ja puuskainen maatuuli haastoi suomalaisnuoret

Nuorten MM-regatta on saatu puolen väliin Tanskan Århusissa, jossa kolme päivää puhaltanut reipas tuuli on tarjonnut haastetta suomalaispurjehtijoille. Kolmantena kilpailupäivänä tuuli puhalsi maalta 7-10 m/s, mikä piti aallokon pienenä mutta tuulen sitäkin kääntyilevämpänä. Suomalaisittain parhaiten purjehtinut Heidi Tenkanen tippui kärkikolmikosta kuudenneksi mutta on edelleen mitalin päässä, kun eroa kolmanteen sijaan on vain kuusi pistettä. Päivän lähdöissä Tenkanen purjehti sijat 7 ja 18, joista jälkimmäinen lasketaan tämän hetken tuloksissa pois huonoimpana lähtösijoituksena.

Heidi Tenkanen on parhaana suomalaisena kuudentena ennen tämän päiväistä välipäivää. Pronssimitaliin matkaa on  kuitenkin vain kuusi pistettä.

Poikien 29er-radalla Mikko Kotamies ja Robin Lilius ovat saaneet lisää puhtia menoonsa ja nousseet kaksi sijaa eilisestä. Päivän molemmissa lähdöissä kolmanneksi sijoittunut parivaljakko on kokonaistilanteessa seitsemäntenä.
Joukkueen valmentajana toimiva Patrick Blom oli erityisen tyytyväinen 29er-poikien otteisiin.

" Pojat ovat löytäneet lisää itseluottamusta ja saaneet koko ajan lisää vauhtia", Blom toteaa paikan päältä.

Muissa suomalaisluokissa sijoituksiin ei ole tullut suuria muutoksia, vaikka olosuhteet ovat haastaneet nuoren suomalaisjoukkueen.
Tyttöjen 29er-luokassa Sinem Kurtbay ja Nina Tammisto pitävät 13:nnetta sijaa kahdeksan lähdön jälkeen. Laserissa Joonatan Partinen on edelleen sijalla 39, kun takana on kuusi purjehdittua lähtöä. Poikien RS:X-luokassa Timi Hellman on edelleen sijalla 22, kun mukana on 26 lautapurjehtijaa. Monirunko SL 16-luokassa Otso Ahvonen ja Robert Haapanen ovat sijalla 15.

Valmentaja Blomin mukaan olosuhteet ovat olleet monelle suomalaisnuorelle haastavia.

" Laser radialia ja poikien 29er lukuun ottamatta muut kampailleet keliä vastaan", Blom kertoo.

Tänään on vuorossa välipäivä, jonka jälkeen regatta jatkuu vielä kolme päivää perjantaihin asti.

Kaikki tulokset regatan kotisivuilta:
www.youthworlds2008.org

Lisätietoa Suomen Volvo ISAF Youth Teamistä sekä nuorten MM-kilpailuista purjehtimaan.fi –sivuilta:
www.purjehtimaan.fi/index.php?sivu

Teksti: Karimatti Miettinen
Kuva: Karimatti Miettinen






Kommentoi artikkelia

Syötä tähän numerot: Seitsemän Kaksi Seitsemän

jxyezskejck

18.07.2010 11:39

A0ICZj mfvqgqjhdvpz, [url=http://fsglzbvdmldv.com/]fsglzbvdmldv[/url], [link=http://ktdsxqcbfmop.com/]ktdsxqcbfmop[/link], http://pxoebohirwin.com/